Kun kovat arvot unohtuivat

Kun kovat arvot unohtuivat

Kaikki meni silloin pieleen.

Ihmiset alkoivat lepsuilla kun huomasivat, että perseillä voi eikä siitä ole seuraamuksia.

Viihtyvyys töissä nostetaan arvoissa niin korkealle, että sieltä ei enää edes uskalla katsoa alaspäin mitään muita arvoja saati muuten vaan tärkeitä asioita kuten esimerkiksi kykyä tuottaa arvoa ja saada aikaan tuloksia.

Kunhan vessan seinän väri on kaikkien mielestä kiva niin johan siinä on bisnes.

Kyllä, haistat sarkasmin, mutta vain viimeisessä lauseessa.

Liiketoiminta on numeroita. Ja numeroita aikaansaavat ihmiset luomalla arvoa toisille ihmisille. Jos ihmiset eivät saa aikaan arvoa toisille ihmisille, he eivät saa aikaan numeroita, eivätkä liiketoimintaa. Silloin on yhdentekevää kuinka hyvin tai huonosti he viihtyvät.

Kun keskustelu aloitetaan “tottakai teen, kunhan….”, ollaan jo hakoteillä.

Silloin puhutaan mieltymyksistä, ei arvoista. Mieltymyksistä voidaan aina neuvotella ja keskustella, arvoista ei.

Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin raha, mutta liiketoiminnassa ei ole. Ja jos omat arvot vievät muualle kuin arvon luomiseen ja sen rahaksi muuntamiseen, on kaikille parempi toteuttaa niitä muualla kuin liiketoiminnan parissa.

Jokaisella on annettavaa. Jokainen on tärkeä. Jokaiselle löytyy rooli.

Ei kuitenkaan välttämättä samassa paikassa.

Kun kovat arvot unohtuivat, alettiin tehdä kompromisseja talouskasvun kustannuksella.

No. Miltä se maailma nyt näyttää kun kaikilla pitää olla kivaa yhtäaikaa?